sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Viikon agilityt

Me oltiin tiistaina Umbran kanssa taas treenaamassa, nyt ensimmäistä kertaa hallilla. Umbra kävi ehkä vähän tavallista kuumempana ja haukkui enemmän, mutta siihen nähden, että se oli ekaa kertaa vieraassa hallissa, se toimi tosi jees.
Treeninä oli radanpätkää, jossa oli A:n alla putki ja kieputusta hypyillä. A:lla Umbra tuijotteli seinällä olevaa peiliä ja tuli alas aika hiljaa, mutta onneksi tarkasti. Saatiin ohjeeksi treenata lisää kontaktialustaa kotosalla. Tiukat hyppykohdat maksikorkeuksilla vaati toistoja, miun pitää ohjata Umbraa aika pitkälle hypyille, että se toimii. Ja jälleen kerran nähtiin se, että jos mun oma liike loppuu, koirankin loppuu. Mut kaikkiaan oon tyytyväinen, tekeminen oli hauskaa, iloista ja vauhdikasta. :)

Eilen olin sitten hallittavuustestiä pitämässä, miä aloitan uuden alkeisryhmän vetämisen. Se, mikä on tosi hauskaa, on, että ryhmään tulee kaksi lapinkoiraa! Eli pääsen testaamaan Umbran kanssa oppimaani muidenkin koirien kohdalla. :)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Agitreenejä

Ihan alkuun anteeksipyyntö, huomasin, että muutama kommentti on julkaisematta, mutta tämä työsuhdekone ei jostain syystä toimi yhteistyössä bloggerin kanssa tai sitten jommassa kummassa on joku väliaikainen vihre. Mutta siis julkaisen kommentit heti, kun muistan hoitaa asian kotona.

Mutta nyt siis agilitystä: Eilen olin taas sijaisena vetämässä yhtä ryhmää, itseasiassa sitä, johon me Umbran kanssa päästään treenaamaan. Siellä oli vain kaksi koirakkoa paikalla, joten miä sain treenata vähän agilityä sekä Umbran että Keksin kanssa. Mulla oli treeneissä mukana koko kolmikko, jotka odotti nätisti häkeissä kentän laidalla. Täällä on tosi kätevästi rakennettu kentän reunalle kiinteitä häkkejä, joissa koirat voi odottaa ja niissä nuo omat odotti vuoroaan.

Treenissä oli teemana takaaleikkaus ja kepeille sisäänmeno ja näitä sitten treenailtiin. Umbran kanssa treenit sujui tosi hyvin, se hyppi 50-55 cm esteitä eikä kieltänyt kertaakaan. Vauhtia oli myös tosi hyvin. Nyt miun pitää vielä katsoa keinun ja renkaan tilanne ja sitten, jos ehdin ennen juoksuja, voisin käydä kisoissa pyörähtämässä. Ehkä...

Keksillä oli vaan sika-siistiä, se oli ihan kilareissa siitä lähtien, kun se näki, että miä kaivoin treenirepun esiin. Keksin kanssa tehtiin ennen treenejen alkua jo kontakteja ja rengasta sekä otettiin tokoa. Ja jotain on tapahtunut; tuo koira toimi kuin unelma. Paikallaolon miä korjasin nyt niin, että kun Keksi alkoi nousta, komensin sen takaisin maahan ja se totteli oikein hyvin. Seuraaminen on nyt myös tosi napakkaa ja nättiä. Siis miun ja Keksin mittapuulla. Miä aion nyt treenata sitä ja sitten jossain vaiheessa mennä taas alokkaaseen pyörähtämään.

Tosca nyt vaan oli ja hengaili ja keräsi kehuja, kuinka nuorekas 12-, pian 13-vuotias se onkaan. Ja tietysi koko porukka pääsi ihka ensimmäistä kertaa miun kyydillä treeneihin. :)

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Pikaiset päivitykset

Vaikutamme tällä hetkellä toisessa kaupungissa, joten blogin pitäminen on jäänyt muiden kiireiden vuoksi. Ollaan saatu treenipaikka Umbran kanssa agilityryhmästä ja päästään talven ajan treenaamaan säännöllisesti sisätiloissa. Tästä olen enemmän kuin tyytyväinen. Kerran ollaan jo otettu tuntumaa uudella kentällä ja Umbra kulkee nyt tosi hyvin.