tiistai 25. syyskuuta 2012

Pitkä tauko

Oho. Blogin päivittämisessä on ollut nyt piiiiiiiiiiiiiiiiiitkä tauko. En ole ihan varma, jatkanko tätä vielä. En nyt vielä kuoppaa blogia, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka just nyt tuntuukin, että päivittäminen ei huvita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei treenit jatkuisi vanhaan malliin. Treenejä on jatkettu niin TOKO:ssa kun agilityssäkin. Myös lampaita ollaan käyty pyörittämässä jonkun kerran ja hakumetsällä piipahdettu. Koirat voi hyvin ja lähettää terkkuja, jos joku eksyy tänne. :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kitka pussissa

Kitkan henkilökohtainen agilityn alkeiskurssi jatkui eilen. Otettiin ennen meidän omia treenejä vähän putkea, puomia kosketusalustan kanssa ja pussia.

Putkeen se menee jo tosi hyvin, pitää alkaa ottamaan enemmän mutkaputkia. Puomilla se on ihan innoissaan, joten mennään vielä sitä kytkettynä. Kosketusalustalle se pysähtyy oikein hienosti, saahan sieltä namia. Meidän täytyy kyllä jatkaa vielä jonkin aikaa puomia kytkettynä, sen verran vauhdikasta Kitkan meno on.

Avustaja nosti pussin kangasta kahdella ensimmäisellä kerralla, joista ihan ekalla kerralla Kitka tuli pussista sellaisella vauhdilla, että liukastui tai kompastui omiin ja avustajan jalkoihin ja heitti kuperkeikan. Yksinkertaisuudessaan Kitka on kuitenkin niin nerokas, ettei se säikähtänyt siitä, vaan kolmannella kerralla se meni pussin jo ihan normaalisti, vaikkakin aikamoisella vauhdilla. Se on ihan hassu, kun se on niin täynnä intoa ja täpinää puolillaan. :)

Umbran kanssakin treenit meni oikein hyvin. Otettiin 15 esteen rataa kisanomaisesti. Ekalla radalla Umbra oli vähän tahmea, mutta toisella radalla se jo kulki reippaammin. Molemmat radat sujui Umbramaisen varmasti, ekalla kerralla tippui ensimmäinen rima, mutta toinen kierros meni puhtaasti. Ei me kyllä todellakaan oltu nopeimia, mutta jälkimmäisellä radalla aika oli jo ihan kelpo. Kaikkiaan siis oikein hyvä mieli jäi treeneistä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevään ekat hakutreenit

Eipä ole tullut hakua treenailtua koko talvena, mutta tänään päräytettiin treeneihin. Tänne lyhyt yhteenveto, niin muistan seuraavan kerran, missä mennään.

Kitka:
Kitka oli intoa töynnä ja täpinää puolillaan. Se karkasi auton takakontista, vaikka odottaa aina muuten lupaa tulla pois sieltä. Metsään sillä oli myös kova kiire. Se työskenteli innokaasti, vähän se paineli ekaks minne sattuu, mut kyllä se vaikutti töitä tekevän. Henna sanoi, että Kitka saattaa muistaa vielä makkararingin ja sen vuoksi kaahotti niin päättömästi. Tämä voi hyvinkin olla totta. Positiivista oli siis se, että virtaa ja hauskaa oli. Kitka myös haukkui muutamia kertoja maalimiehille, tätä pitää vahvistaa. Matkat oli ehkä jotain 10 metriä.

Umbra:
Umbra tiesi selkeästi mitä se oli tullut tekemään. Se haki ensimmäisen tosi helpon maalimiehen hienosti, katsottiin sillä haukku. Haukkuminen sujui ihan ok tauosta huolimatta. En lähettänyt Umbraa merkiltä maalimiehille, vaan vein sitä vähän lähemmäksi hihnassa ja vapautin sen vasta sitten, kun se oli selkeästi saanut hajun. Umbra etsi kivasti keskittyen maalimiehet. Vain aikaisemmin treenanneen Viiman pissat harhautti sen työskentelyä vähän. Haukut oli sellaisia Umbramaisen varovaisia, niitä pitäisi vahvistaa myös Umbran kanssa.

Kivat treenit oli kyllä, ihanaa oli taas olla tuntitolkulla ulkona. :)

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Onnea Keksi 10 v!

Keksillä on tänään 10-vuotis - syntymäpäivä. Keksi on ikäisekseen cavalieriksi vielä tovi hyvässä ja sutjakassa kunnossa, toivotaan, että tilanne jatkuu samanlaisena vielä pitkään. Virtsakiteet on aiheuttanut Keksille vähän hankaluuksia, mutta nekin on toistaiseksi pysynyt kurissa oikealla ravinnolla.




Miun sekopää pörröpää :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pentu2

Meillä alkoi tänään Kitkan kanssa pentu2 -kurssi. Tänään katsottiin, missä vaiheessa koirat menevät, ohjelmassa oli perusasento treeniä, seuraamista, luoksepäästävyyttä ja luoksetuloa. Treenit sujui oikein mainiosti, parasta oli se, että Kitka oli alusta asti paljon rauhallisempi kuin syksyllä pentu1 -kurssin ensimmäisillä kerroilla. Se keskittyi tosi hyvin ja teki hommia huolellisesti ja innokkaasti. Tosi hyvä mieli jäi, toivottavasti juoksut ei nyt hetimiten tulisi sotkemaan treenejä. Kitkan siskolla, jolla alkoi ekat juoksut vain vähän ennen Kitkaa, on jo alkanut toiset juoksut. Toivottavasti Kitkalla olisi vähän pidempämpi juoksuväli, niin päästäisiin käymään tuolla kurssilla. Kotiläksynä on seuraaminen, erityisesti omaan toimintaan keskittyminen ja noutokapulan pitoa.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kitka aloittaa

Me ollaan pikkuhiljaa aloiteltu Kitkan kanssa agilityä ja se tykkää siitä kuin hullu puurosta. Eilen pieni paineli kiitettävällä innolla putkeen. Kerta toisensa jälkeen ja pyytämättäkin, niin kivaa oli. :)

Lisäksi ollaan kokeltu hyppyjä (kivaa, pitää vaan veilä välillä hypätä siivekkeiden yli), pöytää (sika kiva, ihan kun kivet metsässä), harjoitusrengasta ja kontaktejen alkeita on myös treenattu.

Parasta kaikessa on, että Kitka tekee hommia ihan hipihiljaa ja tuijottaen miua nappisilmillään: " Mitä seuraavaksi?" Jee!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tämä on pieni askel koiramaailmalle, suuri Kitkalle ja Katjalle.

Hiljaista on ollut, ei niinkään arjessa, mutta blogin päivityksessä. Arki menee ja rullaa omalla painollaan ja koirien kanssa tekemiset, menemiset ja treemaamiset myös. Äsken tapahtui kuitenkin jotain niin valtaisaa, että se on pakko kirjoittaa ainakin itselle muistiin tänne.

KITKA OHITTI LENKILLÄ KOIRAN METRIN PÄÄSTÄ HIPIHILJAA!

Sen jättikokoisen kultaisen noutajan ihmisetkin nauroi, kun miä kehuin Kitkaa ohituksen jälkeen niin vuolaasti ja kysyin siltä:" Mikä ihme siulle nyt on tullut, kun et yhtään haukkunut?" Niin se kova työ ilmeisesti jossain vaiheessa palkitaan. Miä oon ihan ihmeissäni, mutta super-tyytyväinen. Jee! :)

lauantai 28. tammikuuta 2012

Tiivistä tunnelmaa

Kitkan koot

Kitka strategiset mitat tällä hetkellä: 50 cm korkeutta ja 15 kg täyttä lihasta. :)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Talven odotusta

Käytiin eilen metsässä kameran kanssa, kun kerrankin oli mahdollista valoisan aikaan mennä ja muistin vielä ottaa kamerankin mukaan.



Umbra ja Kitka taistelee kepistä



On ihan oma projektinsa saada nämä kolme pysymään paikoillaan...



...ja katsomaan samaan suuntaan...



..., mutta kuten muidenkin ongelmien kanssa, jos sen ratkaisu ei onnistu alkuperäisen suunnitelman mukaan, niin sitten pitää yrittää lähestyä asiaa kokonaan uudesta kulmasta. :)



Miun sylikoiru.



Kitka, joka oppi uuden tempun. Se taiteilee myrskyn kaatamalla mönnynrungolla edestakaisin.