
Kesä on koittanut. Takaovi on meillä koko päivän auki ja jos koirat eivät hauku, ne saavat olla pihalla, lepäillä varjossa, viileässä nurmikossa. Aika hyvin koirat onkin pihalla käyttäytyneet, kun saatiin siihen taas talvimyrskyn kaataman aidan tilalle uusi.

Keksin kanssa meillä oli tiistaina agilitytreenit ja treenattiin vauhtia. Samaa treeniä tehtiin kun viime kesänä ja meidän vauhti parani kaikkiaan melkein kymmenellä sekuntilla. Onneksi, kauheeta olisi ollut, jos olis tullut vaan tuplasti lisää. :) Keskiviikkona oltiin tokotreeneissä ja me hiottiin alokasluokan liikkeitä. Seuraamista otettiin niin, että mun pari naksautti Keksille, kun se seurasi hyvin ja miä en katsonut siihen, kuulemma seuraa silloin paremmin. Vielä kun uskaltaisi kokeissa luottaa koiraan ja jättää omia pakkoliikkeitä pois. Liikkeestä seisomaan jäämistä tehtiin myös, miä otin tähänkin avustajan, joka naksautti Keksille seisomaan jäännistä. Tuntui toimivan. :)
Umbralla jatkuu juoksutauko. Takapihalla treenataan tokoa ja kontakteja meidän uudella hienolla kontaktilaudalla. Miusta on hauskaa seurata, miten Umbrasta on tullut NAINEN. Se itkee, piippaa lenkillä uroksia nähdessään, kova olisi tahto pentuja saada. Juttelen Umbralle, että ehkä joskus saatkin, jos terveystulokset on kunnossa.
