maanantai 15. helmikuuta 2010

Agia, hakua ja poroa

Pikapäivitys:

Keskiviikkona Umbra oli treenaamassa agilityä ja aiheena oli jaakotus. Saatiin treeni sujumaan, yllättävän hyvinkin vielä. Osissa tehtiin tätä 11 esteen treeniä, jossa oli kaksi paikkaa tuolle jaakotukselle. Molemmat paikat saatiin sujumaan osissa, suurimmat ongelmat olivat jälleen ohjaajan ylävartalon liikkeessä. Lopuksi saatiin treeni menemään ihan kokonaankin ja yksi Uulle vaikea putkikin meni hienosti. Itsenäisesti treenattiin kontakteja suoralla.

Eilen oltiin hakutreeneissä ja tehtiin kaksi harjoitusta, jossa Umbra näki, mihin maalimiehet menivät ja laitettiin sitten hakemaan. Vähän (tai aika paljonkin) tuo lumi haittaa tätä touhua, jälille tuo tuntui menevän. Hauskaa oli kuitenkin, niin koiralla kuin ihmiselläänkin.

Kuultiin myös viime viikolla, että päästiin mukaan poropaimennustapahtuman kisaan. Umbrahan läpäisi viime vuonna poropaimennustestin ja koska testiin ei voi uudestaan mennä, niin ilmoitin tuon kisaan. Ajattelin, että ei me mahduta kuitenkaan, kun tuo tapahtuma on tänä vuonna niin etelässäkin, mutta ilmeisesti suunnilleen kaikki ilmoittautuneet pääsivät mukaan tänä vuonna. Aika paljon miun päätä kylmää ajatus siitä, että Umbra ei taas kuule eikä näe muuta kuin ne porolaiset. Onneksi meille on varattu porotreenit torstaille, joten ennen varsinaista koitosta lauantaina päästään vähän kokeilemaan sitä kuulon toimivuutta. Nyt vaan toivotaan, ettei juoksut sotke suunnitelmia ja Umbra aloittaisi juoksunsa aikaisintaan maaliskuun puolivälin aikoihin.

Ei kommentteja: