lauantai 11. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen touhuja

Eilen me oltiin Purinalla agilitykisoissa, toista kertaa Keksin kanssa kolmosissa. Molemmilla radoilla tuomarina oli Anne Tammiksalu ja radat olivat kohtuullisen kimpurentteja, ainakin meille. Ekalla radalla otettiin väärä putki kahdesta metrin välein olleista, kun piti mennä sinne kauempaan päähän eli tuloksena oli hylly. Toiselta radalta saatiin vitonen, kun yksi rima putosi, todennäköisesti jälleen kerran hiukan liian kiireisen/hutiloivan ohjauksen seurauksena. Ja yliaikaa pari sekuntia - kepit olivat hitaat. Pitäisi saada niihin samaa vauhtia, jota on treeneissä. Miun päästä se on kiinni, ei mistään muusta.

Umbra pääsi puolestaan tänään Jokiniemeen rymystelemään Rafin kanssa ja kivaa oli. Koirat juoksi tuhatta ja sataa, kiemurrellen ja välillä jopa niin päin, että Umbra oli takaa-ajajana sekä painivat hurjasti. Vajaan tunnin nuo remusteli ja Umbra oli jo puolessa välissä sen verran puhki, että kävi mutalilluun makailemaan. Hassu tyttö. Hellyyttävää puolestaan oli se, kun pariskunta kävi vielä eron hetkellä kadulla makailemaan ja painimaan. Kiitos hyvästä seurasta lenkkikavereille, otetaan taas uusiksi.

Ei kommentteja: