keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Agilitytreenit

Eilen meillä oli Keksin agilitytreenit ja miä menin kentälle hiukan aikaisemmin ja otin Umbran mukaan. Umbran omat treenit on tauolla muutaman viikon, juuri kun juoksut olisi ohi, eihän sitä malta olla treenaamatta tuon kanssa, kun on jo neljä viikkoa taukoa. Otetiin puomia, Umbra napsi kontaktit tosi hyvin, alastulokontaktin jopa niin, että olin edellä. Palkkaus lelulla eteen, että saataisiin vielä hiukan lisää vauhtia puomille. otin myös rengasta, muistutin sitä mieleen. Sit otettiin helppoa ohjauskuviota putkella ja kolmella hypyllä, eri tavoin vain hiukan leikitiin, että muistuu taas agility mieleen. Aika hyvin Umbra jaksoi ja innostui treenaamisesta, vaikka oli kuuma. Keksin treenien jälkeen koitin vielä ottaa vähän jotain, tässä vaiheessa kuumuus ja todennäköisesti "pennut" saivat Umbran vähän hipsuttelemaan, niin leikitin sitten sitä vaan kunnolla. Kuitenkin hyvä fiilis, nyt kun vaan juoksut ja "pennut" unohtuu, niin vauhtia löytynee taas enemmän. Aika paljonhan me tehtiinkin, sää huomioonottaen.

Keksin kanssa tehtiin samaa treeniä kun viikko sitten, hankalahkoa ohjauskuviota, johon vielä väleihin lisäiltiin hyppyjä. Vaikea treeni ja tästä on hyvä jatkaa seuraavan kerran, kun vetäjä on pois, ei päästy vieläkään koko treeniä läpi. Keksi toimi oikein hienosti, vähän oli itsellä vaikeuksia saada ohjaus tarpeeksi nopeaksi.

Ei kommentteja: