torstai 12. marraskuuta 2009

Keksi Agilityakatemiassa ja omissa treeneissä

Me aloitettiin eilen Keksin kanssa uusi jakso Agilityakatemiassa. Tällä radalla vaikeimmiksi paikoksi osoittautui hankala vienti puomilta aidalle. Keksi kyllä napsi kontaktit hienosti, mutta oman haltuunoton ajoitus ja vastaisen käden käyttö tässä tilanteessa vaati harjoitusta. Loppuun vaihdettiin mulle ohjausta niin, että A:lta putkelle tehtiin valssi puolivalssin sijaan ja kohtaan, jossa tekin takaaleikkauksen, tein persjätön. Toimi! Hyvät treenit oli, kunto oli kyllä koetuksella kun rata oli jotain 24 estettä.

Omissa treeneissä jatkettiin sitten tiukoilla esteväleillä, mikä oli ohjattuna treeninä. Tässä treenissä oli taas vaikeuksia, lähinnä oman ohjauksen ajoituksessa. Itsenäisenä treeninä oli jaakotusta, mitä tehtiin pareittain niin, että parit kommentoivat toisiaan. Sain muutaman ihan ok toiston, mutta tätä pitää vielä haudutella ja hakea paljon liikemuistiin.

Umbra treenaakin nyt sitten pari kuukautta sunnuntain ryhmässä, kun miä en viitsi ottaa sitä tuonne Oreniuksien päähän häkkiin mönkimään ja kiljumaan.

Ei kommentteja: