maanantai 24. maaliskuuta 2008

Pääsiäisen viettoa

Me ollaan vietetty pääsiäistä ihan kotosalla, nukkuen, syöden ja telkkaria katsellen. Koirat ovat saaneet myös erityishuomiota. Ollaan käyty joka päivä pellolla juoksemassa ja leikkimässä (piilosta, namien etsintää ja hippasta). Eilen käytiin myös melkein kahden tunnin hihnalenkillä, käveltiin kiertotietä Korsoon ja takaisin kotiin suorinta reittiä.

Matkalla Umbra näki ensimmäistä kertaa kunnolla fasaaneja. Kaksi uros fasaania käyskenteli pusikossa ja Umbra sanoi kyllä mitä mieltä se on moisista hiippareista ja kurkki vielä pitkään lintujen perään ja piippaili. Samalla lenkillä meidän ohi meni suomen lapinkoira. Eipä tullut kyseltyä, kuka oli kyseessä, kun koiran ollessa kohdalla meidän Keksi (?!?) haukahti sille. Liekkö Keksillä jotain hampaankolossa vai oliko se innoissaan, kun näki Umbran rotukamun, mutta se sai provosoitua myös Umbran haukkumaan muutaman kerran.

Paluumatkalla Umbra käveli paljon paremmin, kuin lenkin alussa ja ohituksiakin tuli treenattua muutamia kertoja. Illalla Umbra oli tämän kaiken jälkeen niin väsynyt, että se ei olisi halunnut ollenkaan lähteä iltapissalle. Se makasi eteisessä valjaat päällä ja Jyri joutui maanittelemaan sen ulos. Ne oli ulkona varmaan viisi minuuttia, minkä aikana Umbra teki pissat ja kakat. Taisi olla ennätys. :) Se on selkeästi totta, että hihnalenkit ovat koiralle vapaana riekkumista väsyttävämpiä. Ainakin se on totta Umbran kohdalla, kun se joutuu vielä keskittymään hihnakäyttäytymiseensä niin kauheasti. Se on kuitenkin koko ajan parempi ja Umbra tietää, mitä siltä odotetaan.

Ei kommentteja: