lauantai 26. heinäkuuta 2008

Keksi tokopäivässä

Osallistuttiin tänään yhdistyksen tokopäivään, johon saatiin yllättäen peruutuspaikka. Keksin ryhmässä oli ALO ja Avo koirakoita. Vetäjänä toimi Leena Välimäki, joka on itse kisannut menestyksekkäästi mm. suomenlapinkoira Karan kanssa MM-tasolla asti.

Ensin kaikki näyttivät seuraamisen ja saivat vinkkejä siihen. Keksi seuraa kuulemma kympin arvoisesti, mutta huonot perusasennot tiputtaisivat arvosanaa. Perusasentoa miun pitää hioa paremmaksi niin, että ennen pysähtymistä ohjaan koiran oikealle paikalle namin avulla. Ihan itsestäänselvyys, mutta eipä ole tullut mieleen. Mieltä lämmitti kuitenkin Leenan kommentti Keksin seuraamisesta. :)

Jokainen sai valita pari liikettä, joissa on ongelmia ja niitä treenattiin Leenan yksityisopetuksessa, tosin kymmenen silmäparin tarkkailun alla. Miä valitsin meille haastavimmat liikkeet eli liikkeestä seisomaan jäämisen sekä tokohypyn.

Liikkeestä seisomaan jäämisessä meidän ongelma on pysähtyminen seisomaan, ei paikalla pysyminen. Sain ohjeeksi pysäyttää koiran aluksi vastaisella kädellä (myöhemmin olkapäällä ja vielä myöhemmin päällä ja lopulta avut jätetään pois.) ja palkata koiraa nopeasti pysähtymisestä, kun aikasemmin olen palkannut sitä seisomisesta, minkä se siis jo osaa.

Alokasluokan hypyssä meidän ongelma on se, että Keksi tekee sen kyllä, jos miä ohjaan sen kädellä, mutta jos miä seisoa törrötän, koira ei irtoa. Leenan kanssa otettiin hyppyä niin, että miä lähetin Keksin "Hyppy" - komennolla samalla, kun Leena näytti namia ja palkkasi Keksin. Tätä miun pitää treenata paljon ja nimenomaan avustajan kanssa. Näin avustaja voi avustaa koiraa esteen toisella puolella, eikä minun tarvitse liikkua. Näin Keksi oppii siihen, että tässä hypyssä miä en lähde mukaan, kuten agilityssä.

Treenit olivat opettavaiset ja pelkästään toisten ongelmia ja koulutssessioita seuraamalla oppi myös paljon. Sain vinkkejä mm. noudon, kaukokäskyjen alkeiden ja luoksetulosta seisomaan jäämisen opettamiseen, myös Umbran kanssa.

Ei kommentteja: