sunnuntai 7. syyskuuta 2008

7.9. Keksin tokotreenit

Meillä oli eilen keskiviikolta siirretyt toko treenit. Puhuttiin aluksi syksyn ohjelmasta, mitä on tiedossa, minkä jälkeen jokainen sai näyttää vetäjälle jonkin liikkeen: hyvin sujuvan, työtä ja/tai hiomista kaipaavan tai sellaisen, jossa on koirakko kehittynyt. Me näytettiin liikkeestä seisomaan jääminen, joka on mennyt hitaasti, mutta varmasti eteenpäin. Ne sujui hyvin, vetäjä vain kehotti tekemään enemmän vielä harjoituksia liikkeenomaisesti.

Tehtiin myös luoksetuloja, Keksillä on vieläkin vaikeuksia pitkällä välimatkalla ymmärtää/uskaltaa lähteä tulemaan luokse. Lyhyellä välillä nämä toimii jo ilman apuja. Eli pidennetään matkaa pikkuhilijaa.

Paikkamakuusta Keksi lähti kerran, kun kävin palkkaamassa sitä, ehkä sen takia, et oltiin just tehty noita luoksetuloja. Eipä siinä mitään, vein koiran takaisin ja otin uudestaan lyhyitä toistoja.

Tokohyppy me katsotiin vielä lopuksi ja se on kyllä mennyt hirveästi eteenpäin. Keksi ei tarvitse apuja enää ollenkaan, tosin siis treenattiin taas sillä systeemillä, että mulla oli ensin n. 4-5 kertaa avustaja ja sitten tein sen ilman avustajaa. Seisomaan jäännissä taisin käyttää kättä pysäyttämässä koiran, mutta muuten se meni niin hyvin, että vetäjä kehotti jättämään sen siihen, koska se oli niin hyvä. :)

Hyvä mieli kaikkiaan näistä tokotreeneistä. :)

Ei kommentteja: