keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Umbra jäljestää

Sain Susannan, Lunan ja Ursan blogista kimmokkeen tehdä Umbralle pienet jäljet. Toisena kimmoikkeena toimi se, että tultuani Keksin treeneistä, jo itse aika väsyneenä, tuo pippurinen pöllyytti sellaista lattiatyynyä mikä meillä on ja pelasi samaan aikaan "jalkapalloa" eli näytti kovasti siltä, että jotain energianpurkamista ollaan vailla.

Tein Umbralle kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli 20 askelta ja noin 5 metriä pitkä ja toinen oli 30 askelta ja vastaavasti noin 7-8 m pitkä. Molemmat jäljet ehtivät vanheta n. 10 minuuttia. Kävin tekemässä jäljet lähellä olevaan metsään, hain koiran ja ajettiin ne samantien. Umbra on tehnyt viime kesänä lyhyttä (n. 10 askelta) jälkeä, mutta sen jälkeen ei olla sitä tehty, joten ajattelin, että on parempi aloittaa pienillä ja helpoilla harjoituksilla. Jokaisessa askeleessa oli nami (oisko ollut kuivattua lehmänmahaa?) ja askelten väli oli n. 30 cm.

Umbra teki hienosti hommia, se tajusi heti ensimmäisellä jäljellä jutun juonen ja eteni sen alusta loppuun hienosti, välillä toki pysähtyen syömään nameja. Muutaman kerran autoin sitä ohjaamalla hihnalla seuraavalle askeleelle. Toinen jälki meni luonnollisesti vielä paremmin, kun juttu oli tuoreessa muistissa. Muutamia nameja jäi välistä, mutta Umbralla ei ollut mitään vaikeuksia oikean suunnan löytämisessä ja keskittyminen riitti loppuun asti. Toki jäljet olivat lyhyitä.

Nyt Umbra nukkuu - noin vähällä sen toistaiseksi saa väsytettyä. :) Seuraavan kerran teen jäljen/jäljet kauemmaksi, olen bonggaillut täältä lähistöltä hyviä jälkipaikkoja, ja tuplaan pituuden.

Ei kommentteja: