maanantai 3. marraskuuta 2008

puolivalsseja ja irtoamista

Eilen illalla oli myös Keksin agilitytreenit. Treenien aiheena oli puolivalssi ja irtoaminen, ensin mainittu oli ohjattuna. Ikinä ei pitäisi sanoa, mitään, ehdin jo sanomaan, että puolivalssit on miun ja Keksin lemppareita ja kuinkas sitten kävikään...

Periaatteessa treeni ei ollut vaikea, mutta puolivalsseja oli yhteensä kuudessa kohdassa. Alku sujui hyvin, ei siinä mitään, mutta kohdassa, jossa puolivalssilla oli tarkoitus vetää koira välistä tökkäsi. Saatiin nuo välistävedot kyllä tehtyä - ilman niitä ennen ollutta putkea. Parhaiten, siivekkeitä hipoen ne sujuivat, kun miä ohjasin keksiä takaperin, tavallaan jättäen puolivalssin päälle. Tämän siirtäminen radalle ei kuitenkaan onnistunut niin vain, mutta rata sujui hyvin. Teimpä siihen yhden sylkkärinkin, joka toimi hyvin, kun tein sen hyvin. Aina sitä jotain jää mieleen ja oppii!

Itsenäisessä treenissä Keksi irtosi ihan sikamaisen hienosti sivusuunnassa ja vielähyppäsi 90 asteen kulmassa olleen hypyn, näistä miä kyllä olin sika ylpeä ja tyytyväinen; siellä se pieni eteni miusta noin 4 metrin päässä kohti estettä, tukenaan vain käsiohajus liikeen ollessa tosi pientä. Keksi on huippu!

Illalla kyllä väsytti, olipa agilityn täytteinen viikonloppu!

Ei kommentteja: