lauantai 5. syyskuuta 2009

Umbran agilityä

Umbra on käynyt tässä viikon aikana treenaamassa kolme kertaa. Viime sunnuntaina treenattiin keinua ja saatiin sitä eteenpäin. Harjoiteltiin myös sylkkäriä. Sylkkäri meni matalalla esteellä varsin sujuvasti. Puomille haettiin vauhtia niin, että kosketusalustojen lisäksi mukana oli namipalkka. Tästä jatketaan. Maanantaina otin treeneissä keppejä, jotka meni hyvin ja vauhdikkaasti sekä ihan vaan sisäänmenoa niille naksuttimen kanssa. Keinua vahvistettiin myös. Eilen oltiin Umbran kanssa ratatreeneissä ja tehtiin kolmosluokan radalta viiden ja kuuden esteen pätkiä. Umbralla oli hyvin vauhtia, tosin jälkimmäistä pätkää miä jouduin sen verran hinkkaamaan, että into pääsi hiukan lopahtamaan, mutta kaikkiaan jäi hyvä fiilis. Kyl tää tästä. Tosin sen Tumanova seminaarin jälkeen itselle on vahvistunut se olo, mikä on ollut, että kisoihin mennään vasta, kun estevarmuus on kova ja viretason ollessa kohdalla, menee siihen sitten vielä vuosi tai kaksi.