sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Umbran treenipäivä 4.5.

Tänään oli sitten Umbran vuoro treenata. Ensin Jyri oli Umbran kanssa tunnin arkitottiksessa, missä niillä oli mennyt kontakti ja sivullatulo treenit tosi hyvin. Miä en kyllä ollut yllättynyt, mutta Jyri oli selkeästi. Ilmeisesti sillä on tuoreessa muistissa Umbran villihkö käytös treeneissä viime syksynä. :) Tottis treenien jälkeen me chillailtiin kentällä tunti ja otettiin yhdeltä lapinkoiraihmiseltä kehuja vastaan Umbran kauneudesta, ilmeestä ja tummista silmistä. :)

Agility treeneissä mentiin Umbran jaksamisen ehdoilla, koska nämä treenit nyt ovat kuukauden verran samana päivänä. En tietenkään antanut sen luistaa mistään, mutta toistoja otettiin kohtuudella. Tehtiin puolikkaita keppejä ja palkkasin roimasti keppejen lopussa leikkimällä. Kepit sujuu koko ajan paremmin, Umbra on tajunnut jutun juonen. Jotenkin tuntui, että myös kentän kiinteät kepit oli sille helpommin tajuttavissa, kun miun kuitenkin aina hiukan vinksottavat harjanvarret. :) Keppejä otin muutaman kerran molemmilta puolilta.

Me otettiin myös puomia ja Umbra muisti sen jutun ihan selkeesti, se yritti aluksi kiipeillä sivusta haistelemaan puomita mahdollisia nameja. Niitä ei kuitenkaan enää käytetty, vaan puomi vedettiin putkeen alusta loppuun, missä odotti palkka. Vaadin Umbralta istumista jalat maassa alastulo kontakteilla jo heti alkuun, se on selkeästi toiminut Keksin kanssa vahvistaen kontakteja ja tehden niistä huippukivoja. (Välillä liiankin :) ). Puomilla otettiin muutamia toistoja molemmilta puolilta ja Umbra oli kytkettynä. Miä luulen, että hyvin pian sen kanssa voi ottaa sitä jo vapaanakin.

Uutena esteenä meille tuli tänään muuri. Korkeus oli minien yläraja-medien alaraja. Sitä otetiin ensin niin, että miä otin muutaman kerran Umbran vastaan lelun kanssa, minkä jälkeen miä otin sen vastaan hiukan sivummalta ja lopuksi otettiin vielä molemmilta puolilta yhtäaikaa lähtö. Muuri sujui hyvin, Umbra ei ottanut yhtään tukea irtopalikoista.

Loppuun otettiin vielä yksi putki ja sitten Umbra olikin jo ihan puhki. :) Kotimatka taitettiin bussilla ja koirat söivät äsken, nyt uni maittaa. :)

2 kommenttia:

sosuka kirjoitti...

Oi, kun kivan kuuloista! Umbra kuulostaa lupaavalta opetettavalta, vaikka alkusokki kyllä tuli, kun luin, että oli kahdenlaista treeniä samalle päivälle - vaan hyvähän se vain on jos pikkukoiran kapasiteetti ja keskittymiskyky riittää. :) Nuori koira oppii ja omaksuu niin ällistyttävän nopesti, fiksu Umbbis!

Katja kirjoitti...

Me katsotaan miten tuo treenailu sujuu näin, olosuhteiden pakosta molemmat treenit ovat tosiaan sunnuntaina, mutta arkitottis kestää vain 5 viikkoa, eli enää 4. Eilen ainakin Umbra jaksoi hyvin olla treeneissä kuumuudesta huolimatta, mutta oltiin siellä vain reilu tunti ja otettiin tosiaan toistoja vähän.Lisäksi levätään treenejen välissä tunti ja agilityssä palkkaamista voi tehdä leluilla, mikä piristää aina pientä. Olin kyllä huippuylpeä Umbrasta!