Arkiston helmiä

Löysin tässä aika tarkalleen kahden vuoden takaisia kuvia.


Söpö naamari. <3

Repoveden kansallispuistossa

Minä, Jyri ja Umbra kävimme tänään retkellä Repoveden kansallispuistossa kävellen noin neljän kilometrin reitin. Näimme ja koimme hienoja paikkoja, kohokohtina Lapinsalmen riippusilta, Katajavuorelle kohoavat portaat ja sen huipulta aukeavat maisemat.

Matkalainen

Lapinsalmen riippusillan ylitys menomatkalla.

Katajavuorelle kohoavat portaat pistävät kunnon ja mahdollisen korkeanpaikan kammon koetukselle.

Maisemat kuitenkin palkitsevat portaiden nousun.

Umbrakin ihmetteli ja ihasteli maisemia.

Tässä Umbra huomasi lähestyvät ihmiset.

Katajajärvellä oli isompikin venho.

Pudotus vuorelta oli korkea ja pystysuora, Umbra pysyi visusti hihnassa.

Levähdettiin tällä retkellä useaan otteeseen.

Lapinsalmen ylitys paluumatkalla.

Näimme kansallispuistossa marjapoimijoita, joista eräs kehui Umbraa hyvin kasvatatuksi koiraksi, kun ei haukkunut heitä. Paistattelin kehuissa ja sanoin, että onhan sitä yritetty kasvattaa, mutta ei se aina ole näin hiljaa. Jyri vielä lisäsi, että:" Se on nyt väsynyt." Mikä kyllä piti paikkaansa niin koiran kuin ainakin minun kohdallani. Kannatti kuitenkin lähteä, kiva reissu oli.

Umbra näkee pentuja

Hippa

Lauantaina Susanna-kasvattaja oli samoissa agilitykisoissa kuin minä ja Keksi. Kisojen jälkeen käytiin vaihtamassa koirat ja syömässä minun vanhempieni luona ja suunnattiin kohti Jyväskylää ja PENTUJA!!! Ja siellähän ne olivat, ihanat, pörhöiset ja reippaat kakarat. :)

Rohto ja sinisiskot Pihka ja takanarivissä Noita

Ursan, Lunan ja Umbran kohtaaminen järjestettiin ennen sisällemenoa pihalla ja kas kummaa: se oli seesteisempi kuin ikinä aiemmin. Vain hiukan murinaa ja ärinää ja siinä se. Selkeästi Lunan äitiys ja ehkäpä Umbran juoksujen jälkeinen seesteinen olotila vaikuttivat. Tai sitten, hui kauhistus, Umbra on aikuistunut. Vierailumme pentukotoon kesti vuorokauden, johon mahtui paljon pentujen lääppimistä, koirien lenkitystä, syöpöttelyä ja tietysti koirajuttuja yötä myöten. Umbra suhtautui pentuihin hiukan epäillen, miten näiden kanssa pitäisi olla päätyen siihen, että paras hiukan väistää ja murahtaa, jos pentu tulee liian tyrkylle. Hienosti Umbra siis selvisi sille astetusta ihan uudenlaisesta haasteesta - kuinka kohdata alle kuusiviikkoiset sisaruspuolet.

Pihka ja Noita lepää

Rohto lepää


Hippa lepää

Kaikki pennut olivat valloittavia, mutta yksi oli yli muiden. Jo etänä tehtävänsä tehnyt Hippa jatkoi sydämenmurskausta ottaen välillä vain pikkuiset nokkaunoset. Hippa pyrki kovasti syliin, tykkäsi silityksistä ja rapsutuksista, seuraili ihmisiä ja oli vain kertakaikkiaan valloittava pieni eläin. Mahdolliset syntyneet ennakkoluulot tätä pientä kehityshäiriöistä pentua kohtaan karisivat viimeistään tuhka tuuleen siinä vaiheessa, kun se juoksi satanen lasissa meidän ihmiset perässä ulkona haukkuen tomerasti. Sääliä tämä pentu ei tarvitse, vaan kaikkea sitä, mitä pentu muutenkin, tekemistä ja ruokaa. :)

Pihka kokeilee koipiaan

Sinisiskot ja Rohto olivat reippaita, kovia ottamaan painimatsia ja koko ajan kokeilemassa uutukaisen kehonsa kykyjä ja taipumista erinäisiin hyppyihin, kiipeilyihin sekä uutukaisten koipien koiravoiman tehokkuutta.

Rohto loikkii ja Pihka katsoo


Noita lähtökuopissa

Ottamieni kuvien laatu ei päätä huimaa, kuvattavien ollessa aika vauhdikasta sakkia, mutta tunnelma välittynee ja jää muistoksi. Kiitos Susannalle ja Omituiselle porukalle, kun huolitte meidät kylään.

25.6. Mikkelin agilitykilpailut

Oltiin lauantaina Mikkelissä agilitykilpailuissa. Sää oli sateinen, kenttä liukas. Ekalta radalta otettiin yliaika nolla, Keksi mietti hyppyjä, niiden ollessa tapissa ja kentän tosiaan liukas. Toisella radalla Keksi hyppäsi tosi heikosti ne hypyt, jotka otti, kieltäen monet. Nyt ollaan tutkiskeltu Keksiä ja annettu kylmähoitoa. Todennäköisesti Keksi sai jonkinlaisen revähdyksen ensimmäisellä radalla tai sen jälkeen autoon hypätessään. Tarkkaillaan tilannetta, tarviiko lääkäriä ja lepoa ja sopivassa suhteessa liikuntaa annetaan. Tänään Keksi ei enää ole ollut niin jäykkä. Ekaan rataan olen siis tosi tyytyväinen, hyvällä säällä ei olisi ainakaan tullut noin paljon (yli 9 sekuntia) yliaikaa. :) Erityisen iloinen olen siitä, että omat taitoni kehittyvät, katsotaan nyt miten pitkään Keksin aktiiviura sitten jatkuu ja Umbra astuu remmiin.

Umbran agilityilyä

Eilen oli Umbran ryhmän agilitytreenit, joissa miä olin sijais-vetäjänä. Otettiin helppoa ykkösluokan rataa, tosin miä en ottanut sitä kokonaan, vaan pätkissä palkaten hirmuisesti aina 3-6 esteen välein. Jätin A:n ja keinun vielä pois radalta. Ensimmäisellä kierroksella Umbra oli hitaampi kuin yleensä, mutta seuraavalla kiekalla se jo innostui kovempaan vauhtiin. Kyllä se taas sieltä, kun mammailut unohtuu. :) Vielä täytyy keinua ja A:ta hioa ja pussi muistuttaa mieleen, niin pian pian voidaan ottaa kaikki esteet ratatreeneissä mukaan. Umbra tykkää selkeästi tehdä rataa, hiukan äristen se kiihdyttää vauhtia:" Ai hitsi, voiks näitä tehdä näin monta peräkkäin ja näin reippaasti?" Miun reipas koira.